Luovuuden imago
Mielikuvat ovat sitten kummallisia. Kesämökillä tuli syvennyttyä vuosia vanhaan naistenlehteen ja sen sisältämään kotimaisen rock-muusikon haastatteluun. Klassisen musiikin harrastus oli tämän muusikon kohdalla saanut nuoruusiässä väistyä bänditouhun tieltä. Tie oli noussut pystyyn, sillä mitään luovaa ei kuulemma ollut ollut siinä, että soitti yksin tai orkesterissa valmiita nuotteja, annettua materiaalia.
Muistin tavanneeni samantapaista ajatuksenjuoksua muuallakin, ja katsoin asiakseni närkästyä. Lehti päätyi siltä istumalta saunan pesään, enkä aio tässäkään herkutella nimillä enkä yksityiskohdilla. Ensin toivotin kuitenkin mielessäni kyseiselle muusikolle parasta mahdollista luovuutta vastedeskin.
*
Klassisesta musiikista on toden totta lupa puhua huolettomasti sekä rajoittuneena että rajoittavana toimintana. Se on monen sisäisen luovuutensa löytäneen mielestä kaavoihinsa kangistunutta, ikään kuin suorastaan haitallista jonkinlaisen “aidon musiikkisuhteen” kannalta. Johtuuko tämä mollaamisen halu siitä, että klassinen musiikkiharrastus on useimmiten aloitettu kalkkiutuneiden vanhempien toiveesta, kun taas bändikarkeloihin ovat johdattaneet ehkä samanikäiset kaverit tai oma uteliaisuus? Silloin olisi kuitenkin parempi korostaa omaehtoisuutta kuin varsinaisesti luovuutta. Vai onko syy se, että klassisen musiikin taitajaksi ehkä sitten kuitenkin johtaa pitempi tie kuin vaikkapa pop-laulajaksi, ja omien klassisten opintojen lopettaminen alitajuisesti kalvaa mieltä? Siinäkään tapauksessa ei kuitenkaan ole rakentavaa kritisoida niitä, jotka ovat pitkän tien jatkamisen valinneet.
En aio tässä todistella sitä, kuinka vaikeaa ja nimenomaan luovuutta vaativaa on soittaa esimerkiksi yksinkertainen melodia nuoteista ilmaisuvoimaisesti ja mielekkään linjan muodostaen. Sen sijaan ihmettelen, miksi klassisen soittoharrastuksen antamia taitoja ei haluta arvostaa aikuisenakaan – hyödynsi moista alkusysäystä sitten myöhemmin joko treenikämpällä, orkesterissa, kuorossa tai yleisön seassa. On kerrassaan keskenkasvuista latistaa se hieno tosiasia, että on ylipäätään saanut mahdollisuuden ohjatusti tutustua musiikkiin. Saunanpesän tulessa sittemmin kärventynyt haastateltava (tai vaihtoehtoisesti jutun kirjoittanut toimittaja) piti teini-iässä muodostettua mielipidettä asiasta kuitenkin edelleen vakavasti otettavana. Sellaisena, joka kannattaa kertoa ilmoille näin vuosien kuluttuakin.
*
Luovuus liittyy sanana ilmeisen tiiviisti itse keksimiseen. Ilman arvolatausta voidaankin erottaa toisistaan ns. luovan ja esittävän musiikkikulttuurin edustajat (joita siis kumpiakin tavataan musiikin kaikilla alueilla). Säveltäjien, sovittajien ja sanoittajien toiminnasta käytetään sanaa luova kuvaamaan sitä asiaintilaa, että he lähtökohtaisesti nyhjäisevät tyhjästä. Esittävä muusikko taas käy säännöllisesti esiintymässä, muuntamassa ilmieläväksi musiikkia, joka on yleensä nyhjäisty kokoon jo aiemmin. Vino pino musiikin ammattilaisia kantaa toki harteillaan sujuvasti molempia mantteleita, mutta tiukan samanaikaisesti voi molempia olla ainoastaan se, joka improvisoi. Hän sekä luo että esittää tismalleen samalla hetkellä.
Mutta laajemmassa mielessä luovuus on ehdottomasti ymmärrettävä myös esittämisen ja tulkitsemisen osaksi, ja sellaista luovuutta on opittu klassisen musiikin piirissä aina. Mitä taas omaehtoisuuteen tulee, näyttää musiikkiopistojenkin tarjonta tätä nykyä pursuavan vapaata säestystä, improvisaatiota tai sävellystunteja. On ilmaisukuoroa, ryhmäopetusta ja erilaisia yhteissoiton muotoja; on musisoinnin riemua ja kannustusta itse löytämiseen. Näin ei ehkä muutama vuosikymmen sitten vielä ollut, se myönnettäköön. Nuottien soittamiseen tai laulamiseen kätkeytyvä vaatimus luovuudesta ei kuitenkaan ole muuttunut.
*
Mielikuvat ovat toden totta kummallisia. Lentäjä on arvostukseltaan ja tienestiltään valovuoden edellä linja-autonkuljettajaa, vaikka molemmat ohjaavat liikennevälinettä. Kapellimestarin vastuu soivasta lopputuloksesta on toki muusikon osuutta suurempi, mutta tuskin kuitenkaan aivan niin moninkertainen kuin heihin kohdistuva huomio antaa ymmärtää. Laulaminen on suositumpaa harrastuksena kuin soittaminen – kai koska laulamisen imagoon kuuluvat iltapuku ja solistina olo. Laulukilpailu saa mediajulkisuuttakin määrättömästi puupuhallin- saati vaskikilpailua enemmän. Siitäkin huolimatta että kaikissa kolmessa saattaa olla yhtä kova kansainvälinen taso.
Mielikuvat vain nyt ovat sellaisia. Kummallisia.
Rondo 10/2009