Mistä on mieskuorolaulu tehty? Ryhdistä, soivuudesta ja perinteistä nyt ainakin. Joukkovoimasta ja heittäytymisestä – ja sellaisesta yhteisöhengestä, joka taitaa naiselle jäädä jotenkin saavuttamattomaksi (kirjattakoon tämäkin tunne nyt ihan neutraalisti mukaan!). Yleisen ja yksityisen kiehtovasta rajankäynnistäkin on kyse: ainakin itse nimittäin kuulen usein ja monenlaisissa lauluteksteissä puhujan, jolla on yksilön sisäinen ääni. Silti kuoro ilmaisee tekstiä yhdessä, kollektiivisuuden lävitse.
Mieskuoro-orkesteriteoksen Uniin asti tilasivat Polyteknikkojen kuoro sekä Radion sinfoniaorkesteri yhdessä tavallista juhlavampaan tilaisuuteen – itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan. Tehtävä oli paitsi suuri kunnia myös mieluista ja jännittävää sävellettävää. Tekstikokonaisuutta mietin pitkään, ja päädyin viimein aiheista järeimpään eli rakkauteen. Kantaesityksen johti Helsingin Musiikkitalossa 6.12.2017 Hannu Lintu. Yhteistyö molempien tilaajien sekä erityisesti Polyteknikkojen kuoron johtajan Saara Aittakummun kanssa oli inspiroivaa ja suuri ilo koko prosessin ajan.
Laulusarjan aloitusosa Sinä joka isket ohittaa hempeilyt ja iskee nimensä mukaisesti suoraan rakkauden joskus rujoonkin hermoon. Olli Heikkosen sanat takovat esiin kuvastoa verestä ja lakanoista aina avaruuden laidalle asti, ja sävelitykseen olen hakenut samaa suorasukaista mahtipontisuutta. Varsin vastakohtaista tunnelmaa luo sitten toinen osa Luovutat jasmiininkukkia. Sen tekstinä on Saila Susiluodon latautunut ja intiimi runo, jossa puhutellaan toisaalla olevaa rakastettua – joskaan ei kuitenkaan sitä jonka vieressä kertoja keskiyöllä koettaa nukkua.
Suomalaista kulttuuria juhlittaessa halusin valita mukaan myös Suomen vähemmistökieliä. Laulusarjan kolmas osa Sánit onkin pohjoissaamea ja Nils-Aslak Valkeapään käsialaa. Olen käsitellyt tätä itselleni vierasta kieltä paljolti myös rytmiseen leikkiin innostuvina irrallisina sanoina, vaikka sainkin sävellystyöhön asiantuntevaa neuvontaa kielen erityispiirteiden osalta. Neljäs osa Etude för sommarvind on sitten tietysti suomenruotsia; se on keinuva, jo tekstiltään laulullinen sonetti Claes Anderssonin kynästä. Andersson oli kantaesityksessä paikalla hänkin, ja kuuli siis myös osan loppuun hänelle kunnianosoitukseksi kirjoittamani pohdiskelevan ja melankolisen pianosoolon.
Uniin asti päättyy riehakkaaseen ja poljennosta nautiskelevaan finaaliin, jonka teksti pohjautuu tunnettuun kansanrunoon Kiitä sulho lykkyäsi. Heti osan alku tavoittelee mieskuoro Huutajien sumeilematonta ilmaisua, ja myöhemmin esiin astuvat myös koiranleukamaiset välihuutelut, vihellykset sekä erilaisten tööttien töräytykset. Ja siinä se taitaakin loppujen lopuksi olla, teekkarien mieskuoron ydin nimittäin. Innostuminen pelleilyyn heti kun se suinkin on mahdollista, vaikka vain hetkeä aiemmin onkin laulettu suurella antaumuksella hienosti fraseerattua, vakavaa melodialinjaa suoraan sydämiin.
Lotta Wennäkoski
