Kuinka erilaisia asioita eri kielet saavatkaan sanotuksi! Tyhjentyvää käännöstä ei vain ole. Vaikka runon sisältö suurin piirtein täsmäisikin, sen ylitse, alitse, ohitse ja lävitse vain kerta kaikkiaan pursuaa niin paljon muutakin: äänteitä, sointeja, sävyjä, painotusten loputtomia eroavaisuuksia. Ja vielä loputtomampia merkityksiä availemassa ovia sinne, tänne ja tuonne, eri suuntiin.
Helsingin kamarikuoron tilaaman Ommel-kuoroteoksen lähtökohta oli yksinkertainen: säveltää sama, yli tuhat vuotta vanha tankaruno useammalle eri kielelle käännettynä. Lyriikan käännöstaiteen hienostuneita nyansseja en eri osissa ole tavoitellut, vaan käännökset ovat yksinkertaisia, arkisiakin, jotkut vailla alkuperäisrunon tavusääntöä. Sisältökään ei joka versiossa katso tiukasti samaan suuntaan, vaikka ensin yksinkertaisuuksissani niin kuvittelinkin – että sisältö olisi koko ajan sama, kuulijalle tutuksi käyvä, aina huomattavissa. Ja muoto sitten sitä vastoin ihan eri: eri sanat eri tavalla järjestäytyneinä, erilaisina soivat äänteet, kokonaan eri musiikki.
Ommel-teokseen päätyi lopulta neljä eri käännöstä ja kieliksi unkari, ranska, englanti sekä venäjä. Alkuperäinen japaninkielinen tankaruno on Abe no Iratsumen, 700-luvulla eläneen rouva Aben käsialaa:
Waga seko ga
keseru koromo no
harime ochizu
iri ni kerashimo
waga kokoro sae.
Ja Tuomas Anhava tulkitsee runon suomeksi näin:
Myös sydämeni
joka neulanpistolla
lävisti kankaan,
kun ompelin pukua
joka on hänen yllään.
Lotta Wennäkoski