Lotta Wennäkoski (s. 1970 Helsingissä) on opiskellut musiikinteoriaa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa ja Haagin Kuninkaallisessa konservatoriossa. Hänen opettajinaan ovat olleet Eero Hämeenniemi, Kaija Saariaho, Paavo Heininen sekä Louis Andriessen. Wennäkosken henkilöhistoriaan kuuluu myös nuorena Budapestissa vietetty vuosi viulunsoittoa, teoriaa sekä unkarilaista kansanmusiikkia opiskellen.
Wennäkosken musiikkia on luonnehdittu lyyriseksi mutta myös leikkisäksi, ja hänen teoksiaan esitetään jatkuvasti Suomessa ja ulkomailla. Helsingin juhlaviikoilla 2003 kantaesitetty Wennäkosken näyttämöteos N! (Naisen rakkautta ja elämää) oli Suomen ehdokkaana vuoden 2004 Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi. Myöhemmistä töistä mainittakoon Radion sinfoniaorkesterin tilaama huilukonsertto Soie (2009) sekä pakkoprostituutiota käsittelevä monodraama Lelele, joka sai kantaesityksensä Musica Nova Helsinki -festivaalilla 2011. Monodraama nähtiin samana vuonna myös Märzmusik Berlin sekä Varsovan syksy -festivaaleilla sekä 2012 Huddersfieldissa. Huilukonsertto puolestaan valittiin keväällä 2012 Unescon kansainvälisessä säveltäjärostrumissa mukaan suositeltavien teosten listalle.
Wennäkoski oli Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä 2010-11, jolloin orkesteri paitsi soitti useita hänen teoksiaan myös kantaesitti tilaamansa laulusarjan Le miroir courbe ranskalaisen Yves Bonnefoyn tekstiin. Maaliskuussa 2012 Wennäkosken musiikki puolestaan soi maineikkaalla Other Minds -festivaalilla, joka järjestettiin San Franciscossa 17. kerran. Jong puolestaan toi 2013 kamariorkesterin eteen epätavanomaisen solistin – nimittäin jonglööri Sakari Männistön. Agit-Cirkin tilaama teos nimettiin 2014 Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaehdokkaaksi. Scottish Chamber Orchestran lokakuussa 2015 kantaesittämä Verdigris taas on kunnianosoitus Jean Sibeliuksen musiikille säveltäjämestarin juhlavuoden kunniaksi. Samaisen orkesterin tilaama teos kuljettaa kuulijan oikukkaan sadun maailmaan Sadusta lainatun materiaalin turvin.
Wennäkoski toimi Tampere Biennalen taiteellisena suunnittelijana 2008-2010. Alba Records julkaisi 2008 hänen kamarimusiikkiaan sisältävän CD:n Culla d’aria. Toinen kamarimusiikkialbumi Zeng – niin ikään Avantin tulkitsema – puolestaan ilmestyi 2023. Ondine on julkaissut Wennäkosken orkesterimusiikkia Radion sinfoniaorkesterin tulkitsemana kahdesti: 2015 ilmestyi Soie ja 2023 Sigla. Jälkimmäinen voitti lokakuussa 2023 Gramophone Awards -palkinnon nykymusiikkisarjassa.
Porvoon Suvisoiton Wennäkoski suunnitteli 2017 – Kamariorkesteri Avanti! soitti siellä tuolloin perinteisen kesäfestivaalinsa jo 32. kerran. Samana vuonna BBC tilasi Wennäkoskelta sittemmin valtavasti esityksiä saaneen orkesterikappaleen Flounce, joka kantaesitettiin Sakari Oramon johdolla Promenadikonserttien viimeisenä iltana 9.9.2017. Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä 6.12. sai vielä kantaesityksensä mieskuoro-orkesteriteos Uniin asti, jonka Polyteknikkojen kuoro sekä RSO Hannu Linnun johdolla tulkitsivat. Seuraavan vuoden merkittävä kantaesitys oli Los Angelesin Filharmonikkojen tilaama kamariteos Hele, joka soi Walt Disney Hallissa 13.11.2018. Konsertin johti Susanna Mälkki.
Keväällä 2019 Helsinki Filharmonia vei Flouncen kiertueelle Keski-Eurooppaan, ja saman vuoden kesällä Wennäkosken musiikki puolestaan soi useamman teoksen voimin Korsholman musiikkijuhlilla. Syksyn 2019 kantaesitys oli puolestaan Helsinki Filharmonian tilaama Om fotspår och ljus, joka avasi HKO:n Helsinki-variaatiot -tilaussävellyssarjan. Kaudella 2021-22 Wennäkoski oli Radion sinfoniaorkesterin teemasäveltäjä, ja muiden esitysten ohella ohjelmassa oli 18.5.2022 uusi Sigla-harppukonsertto, solistinaan Sivan Magen. Vain vähän aiemmin, 21.4.2022, oli Danish String Quartet kantaesittänyt tilaamansa Pige-kvarteton New Yorkin Carnegie Hallissa.
Syksy 2023 toi kaksi kantaesitystä: Lauri Sallinen ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tulkitsivat 29.9.2023 “teatterillisen klarinettikonserton” Ele, ja viulukonsertto Prosoidia puolestaan soi 3.11. Lontoon Barbicanissa Ilya Gringoltsin ja BBC:n sinfoniaorkesterin esittämänä. Vastikään on myös valmistunut Wennäkosken ensimmäinen iso ooppera, Savonlinnan oopperajuhlien tilaama Regine, joka kertoo Søren Kierkegaardin morsiamen elämäntarinan. Libretto on Laura Krohn Voipion käsialaa.
Wennäkoskelle myönnettiin musiikin valtionpalkinto marraskuussa 2020, ja hänet on nimitetty taiteilijaprofessoriksi kaudeksi 2022-2026.